Olemme miettineet nyt nimeä yksityistiellemme, koska kunnassa jo aiemmin sanottiin että tuolta päätieltä loppuu pian tiennumerot. Kaksi tämän sivuhaaran kiinteistöä se vielä kesti, mutta nyt me kolmantena tämän tien perälle rakennettavana kiinteistönä sitten kaiketi "katkaisimme kamelin selän.." Naapurilta on lähtöisin ehdotus "Linnajoentie" mikä kuulostaa paremmalta kuin kanta-tilan omistajan ehdotus "Säkkisillanvuorentie".

Ihan alkajaisiksi tuo on jälkimmäinen on melkoisen pitkä tiennimeksi, melkoinen yhdyssanahirviö jopa. Toisekseen tuon kun latelee puhelimessa niin luultavasti tulee vaikka mitä osotteita sitten postissa. Kummallakin paikalla on maahan tai paikkaan liittyvät perusteet eli tuollainen vuori on oikeasti läheisessä metsässä ja toisekseen tämä "Linnajoki" rajaa kaikkien meidän kolmen kiinteistöä, ollen läheisen Linnajärven laskujoki. Todellisuudessa tämä joki on lähinnä valtaoja, mutta sehän nyt on sivuseikka  Laitetaan tällä viikolla ehdotus vetämään nimilautakunnalle (tai-jotain) ja katsotaan miten käy...

Perjantainen pankissa käynti oli ihan positiivinen sessio, luottoa tuntuu yhä olevan. Lopullista lainapäätöstä ei pankin lainaneuvottelija voinut siltä istumalta (tai edes enää perjantaina) tehdä vaan näin isot lainapäätökset pitää kierrättää jossain päällikön pöydällä. Palaavat tähän nyt alkuviikosta. Paljon oppi taas juttuja siitä miten esim. rakentamisen alla olevaa tonttia arvostetaan kiinnityksissä (rakentamaton 60% mutta nyt kun sille aletaan heti rakentaa niin jopa 70% ostohinnasta). Samoin oppi myös siitä millaisina paloina lainaa voi nostaa valmiusasteen mukaan, kun esim. on kaikki luvat saatu ja suunnitelmat olemassa, sekä liittymät tehty pitäisi lainaa lohjeta 7% kokonaissummasta. Lainaa voi nostaa jopa webbipankissa - kätevää...

Ensimmäinen talotoimittaja kontakti otettu, sitten liki vuoden tauon jälkeen... Toinen millä on kiire on nuo maalämpöratkaisut, koska se putki haluttaisiin peltoon vielä seuraavan 3kk aikana. Samoin kuin muutkin liittymät. Tästä on vastaavalla mestarilla aikomus jutella toimistoarkkitehdin kanssa. Mutta ei mennä asioitten edelle.. lupia tarvitaan ensin ja niitä voi odottaa vasta lokakuun 8. tienoilla.

Kuva: Ilmakuvaan hahmotellut määräalan rajat... meidän olisi tuo ylempänä oleva.