Tiistaina 7. kesäkuuta kello 7.00 (tai jopa hieman aiemmin) alkoi nosturi nostella talon 1. kerroksen elementtejä paikoilleen, pystytysporukan justeeratessa ja nakuttaessa niitä kiinni. Itse oli parasta pysytellä tarkkailuosastolla

Pystytyksen vaihe klo 7:43 - vauhdilla nousee...

Suunnilleen samasta vaiheesta (7:56) aurinkoisemmalta puolelta katsoen yllä.

Saman päivän aikana ehdittiin nostaa myös yläkerran seinäelementit ja aloittamaan myös kattoristikoitten nostot:

Tältä talo näytti ensimmäisen pystytyspäivän iltana:

 

Toinen pystytyspäivä (keskiviikkon 8. kesäkuuta)

Keskiviikkona jatku kattoristikoitten asennus samalla kun me alettiin kasaamaan teräksisiä haki-telineitä rakennuksen kaikille neljälle nurkalle. Telineet olivat itsessään 4 metriä korkeat mutta asentajat olisivat pitäneet korkeammista.

Huomatkaa täysin pilvetön taivas ja siltä porottava aurinko - koko viikon päivälämpötilat olivat jopa yli +30C!

Seuraavaksi pystytettiin erkkerin, terassin ja kuistin kattorakenteet, jotka alkoivat antaa talolle jo lopullista muotoa:

3. eli viimeinen pystytyspäivä (torstai 9. kesäkuuta)

Torstaina asentajat pääsivät keskittymään jo pääosin aluskatteen ja tuuletusrimojen asennukseen.

Yläkerran näkymiä, välipohjan ollessa vielä hyvin "tuulettuva"...

Tässä talo sellaisessa muodossaan kun asennuporukka sen meillä luovutti lähtiessään torstaina kotimatkalle puoli neljän aikoihin iltapäivällä. Kiitokset mallikkaasta pystyksestä! Homma meni hyvin, mitä nyt erkkeri hiukan kanitti mutta muutoin vastaava mestarimme kävi toteamassa seinien ym. olevan suorassa.

Tästä olisi hyvä jatkaa - mutta paaljon hitaammin?

Tämän viikon kuluessa myös autotallin kivijalan muuraus oli edennyt mukavasti eli valmiiksi asti:

Itse muurasin lauantaina viimeiset neljä kiveä kun sen verran loppuivat RUH150 harkot kesken